Olen Tomi Niemi Pälkäneeltä, Aitoosta.
Olen kasvattanut siperianhuskyja yli 30 vuotta kennelnimellä Wintry. Niiden kanssa olen saavuttanut useita Suomenmestaruuksia sekä käyttö- että kilpailukokeissa.
Siperianhuskypentueita olen kasvattanut lähinnä omiksi tarpeiksi, mutta aina pentueesta jokunen on muuttanut uuteen kotiinkin. Joitakin aikuisia koiria olen myös myynyt uusille harrastajille pentujen opettajiksi.
Toimin aktiivisesti eri koiraharrastusten parissa. Toimin ylituomarina ja tuomarikouluttajana rekikoirien käyttö- ja kilpailukokeissa. Agilityssa olen pätevöitynyt sekä koulutusohjaajaksi että koetoimitsijaksi. MH kuvauksessa minulla on B-toimihenkilökortti. Olen toiminut myös Kennelliiton kennelneuvoijana.
Kennelissä vilistää vaihteleva määrä kaikenikäisiä ja näköisiä siperianhuskyja. Onpa joukkoon eksynyt myös working kelpie Ii. Kaikki omistamani rekikoirat asuvat kotona.
Minulle on tärkeää ymmärtää koiria ja niiden käyttäytymistä kaikissa tilanteissa, joissa koirien kanssa toimin tuomarina, kouluttajana tai oman laumani johtajana.
Meillä koirat elävät koiran elämää laumassa jossa eri ikäiset koirat tulevat keskenään hyvin toimeen. Haluan jalostustyössäni kiinnittää erityistä huomiota koirieni sosiaalisuuteen, terveyteen ja työskentelykykyyn.
Kaikilla myymilläni koirilla, sekä pennuilla että aikuisilla, on aina palautusoikeus siltä varalta, että koira ei täytä uuden omistajansa odotuksia.
Toimihenkilöoikeuteni yms. | SKL ja Agilityliitto |
2010 | MH-toimihenkilö |
2009 | Kennelneuvoja |
2006 | Agility-koulutusohjaaja |
2006 | Agility-koetoimitsija |
2003 | Vuolasvirta-palkinto |
1998 | Rekikoirien käyttö- ja kilpailukokeiden ylituomari |
Luottamustoimeni | Suomalainen Siperianhusky -seura |
2000 | SHS:n puheenjohtajuudesta luopuminen |
1998 | kassakaappisopimus SHS:n pj.na jatkamisesta 1-2v. |
1997 | SHS:n jalostusneuvoja |
1995 | SHS:n puheenjohtajuus |
1991 | SHS:n varapuheenjohtajuus |
1990 | SHS:n hallituksen jäsen |