Blogi 2021

2021
Tälle sivulle päivittyvät 2021 vuoden Wintry-kennelin blogikuulumiset. 
Aiemmat blogitekstit (2019-2020) löydät ylävalikosta, kohdasta blogi.

20.7.2021
Koko kuuma kesä on ollut taukoa treeneistä. 
Mitä sitten ollaan puuhailtu?
Vähän "viileämpinä" aamuina ollaan käyty sorakuopalla juoksentelemassa. 
Rumpu
Muutoin on touhuttu juoksutarhassa ja otettu iisisti.
 Kuvassa Möllikkä jäähdyttelemässä.
Iltaisin kovimman paahteen hieman hellitettyä on ohjelmanumerossa ollut aina munanmetsästystä:


30.5.21
Rumpu on nyt juossut suurimman osan treeneistä Hannun kanssa johdossa. Yoko on antamassa pikkuhiljaa tilaa vähän nuoremmille johtajaharjoittelijoille. 
Yoko ja Surku juoksevat toki edelleen kärjessä, kun tarvitaan ehdotonta varmuutta ja jos Surku mutkahäntänsä kanssa ehtii alamäissä hahmottamaan mikä on häntä ja mikä takajalka, eikä se kompastu =)
Surku (ja Yoko) 
Surku ei ole IHAN noin lihava, miltä kuva näyttää, vaikka se koluaakin aina kaikki kopit, josko joltain olisi jäänyt jotain murusia jäljelle. 
Tonttu
Kaikki pennut ovat nyt olleet valjaissa. 
Tonttu-rukka jännitti niin paljon tilannetta ja vieruskaveriaan Möllikkää, että varmuuden vuoksi oli parasta olla vähän kauempana. Videolla Tonttu takimmaisessa parissa oikealla. Iso-Iita sen edessä.
Möllikän vieressä oli niin jännittävää, että Tonttu ei kyennyt kuin koikkelehtimaan eteenpäin. Tonttu vaihtoi siis paikkaa siskonsa Iso-Iitan viereen. Siinä oli niin turvallista, että jännitys purkautui eteenpäin juoksun kanssa samaan aikaan nujuamisena.
Iso-Iita ja Tonttu 7kk vilahtavat ensimmäisellä vetolenkillään kahdessa viimeisessä parissa lähinnä kameraa.  
Pennuista Tikku ja Tonttu 7kk olivat ensimmäistä kertaa elämässään yötä poissa kotoa. 
Vääksyssä oli mukavaa. Kylillä näkyi koiria, patsaita, oli monia ylitettäviä siltoja, mutta kaikkein jännittävintä oli ensi kertaa kulkea ylös kanavan portaita. Kummallakin oli mukava matka ja yöt ne nukkuivat hipihiljaa tarhassa. 

Videolla Tikun ja Tontun ruokailuhetki yhdessä Surkun, Corveten ja Lumin kanssa. Kumpaakaan pentua ei tarvinnut kehottaa maahan. Ne vilkaisivat vanhempia koiria ruokasaavin ilmestyessä näkyviin ja totesivat ilmeisesti, että täällä kuuluu toimia samoin kuin kotona ja kävivät maate.



23.5.21
Kaihu ja MauMau kirmailemassa.

Pennut täyttivät eilen 7kk. Tikku pääsi pennuista ensimmäisenä valjaisiin tänään. 
Tikku on ihmeellinen pentu. Kun se laitettiin muutamia kuukaisia sitten pantaan ja hihnaan ensimmäistä kertaa ja lähdettiin kylille, se käveli siinä kuin olisi aina niin kulkenut. Nätisti vierellä kertaakaan hihnaa kiristämättä tai yhtään ihmettelemättä. 
Tänään valjakko ajoi lenkin ja Tikku pääsi viimeiselle sadalle metrille mukaan. Se lähti heti vetämään ihmettelemättä, kertaakaan koikkelehtimatta tai vilkuilematta taakseen. Videolla Tikku takaparissa lähimpänä kameraa. 
Sisaruksista Iso-Iita on kaikkein eläväisin ja oikea tättähäärä. Tämän aamun hölkkälenkillä se ehti polskia ojassa ja juosta monta ympyrää kuusikossa ja kun Tonttu tuli mukaan Iso oli jo muualla. Vauhdissa niillä ei ole eroa, mutta säätämisessä kyllä. 

Ajon jälkeistä jäähdyttelyä.
Tikku keskellä on astunut nyt isojen poikien joukkoon, ensimmäisen valjastuksen myötä.

Kaikki mitä yhdessä tehdään on kivaa.

9.5.2021
Aamun valjetessa mönkijäajelulla pikkupakkasessa.
Mies löysi hyvän kuralätäkön. 
Video (30s.): Ihan vain siksi, koska juokseminen on niin kivaa! T: Väinö, Joona ja Tonttu (6kk)
Joona ja Väinö
Väinö
Aina iloinen Mies juoksuttamassa pentuja. 


2.5.2021
Vähän aikaa vierähtänyt edellisestä päivityksestä. Lumi fiilistelemässä viimeisiä hetkiä jäiden äärellä huhtikuussa.
Pentujen, Lumin, Surkun ja Corveten kanssa hengailua metsässä
Videolla: Ajon jälkeen "varikolla".
Pennut Tikku ja Iso(Iita) 6kk.
Kirsi, Anne ja Rami kutsuivat meidät vapunpäivän ajoihin Jämille. 
Olikin mukavaa ajella välillä eri maisemissa ja muiden valjakoiden kanssa. 
Nuoret koirat saivat hyvää ohitusharjoittelua ja koirista oli mukava kurvailla paikoin kovin mutkaisellakin reitillä. 
Kirsi ajeli kutosella, Anne vitosella, Tomi ja minä yhdellätoista koiralla ja Rami pyörällä Kairan kanssa. 
Videolla monta ohitusta: 





21.3.2021
Sitä tavallista arkea. 
Pennut kasvavat ja ovat nyt 5kk:n ikäisiä. 
Isojen kanssa ajetaan aina kun kelit sallivat ja toimitetaan arkiset päivittäiset puuhat tarhassa. 



7.3.2021
Ajamisessa on ollut taukoa kelien vuoksi. 
Pennut 4,5kk ovat aina silloin tällöin aikuisten kanssa juoksutarhassa ja oppivat pikkuhiljaa käytäntöjä ja tapoja. Tässä nökötetään yhdessä isojen kanssa ja odotetaan ruokaa. 
Nimensäkin pentuset alkavat pikkuhiljaa tunnistaa.  
Etualalla Kurja ja Maumau, takana Väinö, Iso-Iita, Tonttu ja Miäs
Kaikki pennut ovat käyneet nyt kertaalleen kylillä, osa jo kaksikin kertaa. 
Tässä videolla Tikku toista kertaa kävelemässä kylillä. Siinä se sahasi jaloissa, kun paraskin palveluskoira. Hihna oli mukana vain koristeena. 
Tonttu, tikun veli, kulki myös mallikkaasti kylillä, mutta sille oli vähän jännempiä kaikki ihmeelliset kulkijat ja oudot vastaantulevat koirat.
Miäs


28.2.2021
Pentujoukko: Tikku, Tonttu ja Iso-Iita
Jäälle ei ole enää asiaa reellä. 
Asianmukaisin varustein siellä voi kuitenkin viettää kaunista aurinkoista sunnuntaipäivää Möllikkä seurana.
Pennut pääsivät kaikki ensimmäistä kertaa isojen juoksutarhaan. Kyllä siinä oli kuonoa kuonon perään joka paikassa, kun kaikkien piti tarkistaa tulijat. 
Tikku ei moisesta hätkähtänyt. Löytyipä kaikkien kuonojen ja tassujen keskeltä kiva hevosenkaviokin järsittäväksi.

21.2.2021
Helmikuu tarjoilee edelleen parastaan kelien puolesta.
Möllikkä irrottelemassa jäällä ajon jälkeen.
Joskus joku käy tuvassakin viettämässä muutaman tovin. Joona, Miäs ja Corvette sisäilemässä.
Rumpu jaloittelemassa. 
Rumpu -vahva ja nopea- on yksi kärkikoirista, vaikka kokemusta sillä ei ole vielä Hannun, Yokon ja Surkun lailla.


14.2.2021
Pitkästä aikaa reellä jäällä!
 Edellisen kerran säät sallivat sen kaksi vuotta sitten. 
Tänä viikonloppuna aurinko kultasi maisemaa ja pakkasta oli sopivasti: kymmenkunta astetta. 
Niin idylliset helmikuun rekikelit kuin vain toivoa saattaa. 
Ajettiin kahdella reellä, Tomi kasilla ja minä viidellä. 
Mieli lepäsi valjakon kiitäessä ja koirien nauttiessa -aina silloin kun kokematon Väinö ei aiheuttanut hämminkiä kärjessä. Surkulla oli täysi työ pitää suunta käskyjen mukaisina aina silloin, kun ei mentykään ihan samaa reittiä Tomin valjakon kanssa. Väinön ohjausjärjestelmä hälytti silloin vakavasta virheestä ja vahvana koirana se teki kaikkensa tilanteen korjaamiseksi =)
Tomin valjakkoa johtivat kokeneet Yoko ja Hannu.

Tikku ja Tonttu elämänsä ensimmäistä kertaa jäällä.
Pentujen "Seuraa Vintagea"-leikki
Aina iloinen Iso-Iita


31.12.2021
Kalevi koirineen. Kalevin johtajaparin yhteenlaskettu ikä on 27 vuotta. Takaparissa Polar Speedilta äiti ja tytär ja keskellä juossut pentu, jonka rinnalla Arctic Borealiksen 11-vuotias Dee-dee. 

Kisat ja tapahtumat ovat toistaiseksi peruuntuneet täällä etelässä. Olikin kivaa vaihtelua, kun Kalevi Vainio kumppaneineen järjesti Ohkolassa harjoittelutapahtuman. 
Lunta oli tupruttanut illasta lähtien ja keli oli mukavan talvinen. Ohkolan maastoon ja pellolle oli ajettu 7km:n mittainen rata.
Paikalla oli mukavasti väkeä, isoja ja pieniä valjakoita sekä tuttuja ja tuntemattomia valjakkoharrastajia. 
Hannun ja Rumpun johdattama valjakko odottaa lähtökäskyä ensimmäiselle kierrokselle. Kaihu 11k (valkoinen koira pyöräparissa) elämänsä toisissa yhteistreeneissä.

Meillä oli mukana 10 koiraa: Yoko, Hannu, Rumpu, Vintage, Möllikkä, Kurja, Mies, Väinö, Joona ja Kaihu. 
Kotiin jääneet koirat kävivät ennen lähtöä rekilenkin kotimaisemissa.
Tomi ajoi kasilla kaksi kierrosta. Välissä kävimme juomassa kahvit grilli- ja kahvikodalla, joka palveli tapahtuman ajan osallistujia. 
Koirat juoksivat iloisina vielä toisellakin kierroksella. Kärjessä Hannu ja Yoko.
Tomista oli kivaa kurvailla ja rekikin toimi hyvin. 
Video: Tomi ajaa Ohkolan pellolla toisella kierroksella
Ja eipä harjoitusajoista poistuttu tyhjin käsin: Iso kassi täynnä Helsingin Myllyn tuotteita lähdimme tyytyväisinä paluumatkalle. 
Paluumatkan pissatauolla koirista oli kivaa kirmata ja palautella paksussa hangessa.
Kiire pissalle...
ja 
pissalta takaisin.

Joona tällä kertaa pentujen juoksuttajana. Iso-Iita etualalla.
Alla: Tonttu ja Iso-Iita

Videolla pennut, Joona ja MauMau kirmailevat kalliolla.
TikTok Tikku
 

23.1.2021
Koirista on kivaa kun on lunta. Vintage ulkoiluttamassa pentuja.

Rakennettiin koirille lumiukko.
Lumiukko hyöritytti hetken melkolailla. Etenkin sen makkarasuu ja pinaatilettusilmät. Taisi kaluttu peuranluunenäkin jossain vaiheessa kadota:
Kaihusta (11kk) on kasvamassa komea, vahva ja nopea koira, jolla on paikkansa valjakossa.
 
Tonttu Taivaltajan työntekoa on vielä toistaiseksi sisarusten kanssa painiminen ja hangessa temmeltäminen. 

Vintage ja TikTok Tikku


17.1.2021
TikTok 
Pennut lähestyvät 3kk:n ikää. Iso-Iita, Tonttu Taivaltaja ja Tiktok Tikku ovat hyvässä tuhdissa kunnossa. Kaikki pennut painavat täsmälleen saman verran -viikko sitten 8kg.

 Lumi on niin mukavaa ja tietysti painiminen sekä nahisteleminen.

Iso-Iita on aina ensimmäinen ja Tonttu seuraa kintereillä. Tiktok kulkee mieluiten mahdollisimman lähellä. 

Kävimme Jämillä L-svun yhteistreeneissä. Valitettavasti kamera jäi kotiin, joten yhtään kuvaa ei sieltä ole. Reet olivat koko viime talven orrella ja nyt pääsimme pitkästä aikaa jalaksille. Osalle koirista se oli ensimmäinen kerta ikinä reellä. Urat olivat huippu kunnossa ja lumi pehmeää. Niinpä minäkin uskalsin neljällä koiralla ajaa myös kaikki alun mutkat ja kiemurat. Tomi viiletti kasilla. Ajettiin kaksi kierrosta joiden välissä oli kahvitauko.
Treeneissä oli mukavasti väkeä ja saatiin monta ohitusta ja vastaantulemista. Väinökin sai hyvää kokemusta kärjessä Surkun parina. 
Koska kamera unohtui Jämin reissulta, tässä fiilistelykuva toissavuodelta kotinurkilta.

On se aika vuodesta, kun koiran ruuasta ei ole pulaa. Peuran luita ja roippeita on yllin kyllin ja hevosta myös. Kaikki osat menevät uusiutuvaksi energiaksi.




2.1.2021

Vuoden 2021 ensimmäinen ajo uudenvuoden päivänä.

Wintry-kennelin vuoden 2021 vastaanottajaisia pääset kurkkaamaan täältä.

Polar Speed Usva, pentujen emä (oikealla), on kova tyttö tekemään töitä. Vaikka Usva on pieni tirriäinen tietää se miten valjaissa työskennellään. Kaikkein tiukimmilla kriteereillä arvioiden sen työskentely on 10+.

 Lyhytelokuva (1min13s) vuoden ensimmäisestä ajosta:


Usvan pennuista TikTok Tikku











Ei kommentteja: